SINITAIVAS-KUORO

Peräseinäjokelainen Sinitaivas sekakuoro esiintyy tilauksesta juhlissa ja muissa tilaisuuksissa sekä järjestää konsertteja. Vuonna 2015 Seinäjoen kansalaisopiston piirinä aloittaneen Sinitaivaskuoron toiminta ulottuu jo vuoteen 1998, jolloin se aloitti Tuulikuorona. Kuoron johtajan ja laulajien vaihtuessa, haluttiin myös vaihtaa nimeä.

Ohjelmistossa on edelleen vuosien mittaan tutuksi tulleita ja uusia kuorolauluja. Ohjelmisto koostuu kansanlauluista, iskelmistä, isänmaallisesta sekä hengellisestä musiikista. Olemme vahvasti ja joustavasti paikkakunnan musiikkitarjonnassa mukana. Ota rohkeasti yhteyttä, jos tarvitset esiintyjiä yksityisiin tai yhteisiin tilaisuuksiin.
Kuoron johtaja on musiikinopettaja Silja Palomäki

Kuorossa laulavat
Sopraanot: Kaija Jaskari, Kaisu Keski-Liikala, Salme Mettälä ja Else Niinisalo
Altot: Virva Korpiaho, Riitta Ojaniemi, Aila Piiri, Tarja Valkealahti.
Tenori: Jussi Ojaniemi.
Bassot: Pentti Mäkelä, Mauno Korpiaho, Jarmo Ranta

Konsertit ja esiintymiset 2016
Ville Ritolan juhlassa
Pääsiäiskirkossa.
Keväthurmoksessa konsertti Koivukaaressa.
Kulttuuriviikolla laulatettiin yleisöä Hakalan talolla.
Kesäpäivä Virroilla laulellen ja hyvästä ruoasta nauttien.
Kuorolaisen synttäreillä laulellen.
Pikkujoulu.
Hakalan talolla laulettiin Lucia juhlassa.
Peräseinäjoen kirkossa laulettiin joululauluja
2017
Esiintyminen syntymäpäiväjuhlilla.
Pääsiäiskirkossa.
Esiintyminen Peräseinäjoen kansalaisopiston piirien kevätjuhlassa.
Pääsiäiskirkossa.
Kalajärvi soi tapahtumassa.
Tepon tuvalla Suomi-100 ohjelma seniori-ikäisille.
Koivukaaressa Suomi-100 merkeissä ohjelman merkeissä esiintyminen.
Suomi100 Konsertti 5.12.2017 klo 19.00 Viitalankylän Sovintolassa yhdessä runolausuja Aaro Harjunpään, Puolarukin ja Peräseinäjoen pelimannien kanssa.

Sekakuoro Sinitaivas esiintyy 2019
Esiinnyttiin Koivukaaressa ikäihmisille eri osastoilla.
Pääsiäisviikolla osallistuttiin messuun ja laulettiin kirkossa.
Osallistuttiin Kalajärvi Soi tapahtumaan esittämällä ”maistiaisia” syksyn Sinitaivaskuoro rempallaan konsertista.
Elokuussa esiinnytään Luoman sukujuhlissa Seinäjoella Areenalla.
Hakalan talolla lauletaan ja laulatetaan yleisöä elokuussa. 
Sinitaivaskuoro järjestää oman konsertin lokakuussa teemalla ”Sinitaivaskuoro rempallaan”.
Hakalan talolla esiinnytään ja laulatetaan Lucian päivänä.
Esiinnytään muulloinkin pyyntöjen mukaan.

Yhteystiedot

Puheenjohtaja
Kaisu Keski-Liikala
+358 40 868 0732
Sihteeri-rahastonhoitaja
Kaija Jaskari
+358 400 506 061

Ota yhteyttä!

MUUTA KOETTAVAA

Valikko